Yllä kuvallinen muistoni Yläasteen kuvatateen tehtävästä. Muisto rakentuu jokseenkin seuraavanlaisesti: yksi oppilas piirtää toisen oppilaan kuvan (passikuva leikkauksen) tarkasti paperille oikeassa koossa. Ja yksilö itse (minä) piirrän akvarelliliituja käyttäen kuvan loppuun. Kuva jäi varmaan mieleeni koska siitä tuli yllättävän realistinen ns. “kepulikonstein” ja kuitenkin oli vaikeaa hyväksyä että kuvasta tuli sellainen kuin siitä tuli.
Nykyiseen ops:iin liittyen tavoitteita löytyi kohtalaisen paljon ja varmasti sen ajan OPS:iin liittyen vielä enemmän. Oppimisen visuaalisen havainnon tavoitteina oli varmasti havainnoinnin kehittäminen, piirtäessä toista yksilöä, keskustella toisen henkilön herättämistä ajatuksista. Kuvallisen ilmaisun kehittämisessä tavoitteena on mahdollisesti ollut yhdistää havainnointiin väline, joka oli usein hyvin epämieluisa… (Voi olla vain henkilökohtainen mielipide). Kuitenkin tärkeimpänä kuvallisen ilmaisun kehittävänä tekijänä: T5 ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä, tarkasteltaessa toista ja tämän jälkeen itseään osana samaa ympäristöä.
Muistan olleeni todella “tuohtunut”, koska koin etten näyttänyt kuvan ihmiseltä (realistisuus) ja myöskin toisaalta tyytyväisyys sillä olin luonut jotakin joka oli realistista. Tästä johtuen opin paljon itsestäni, näytän tältä vaikka kuvittelinkin näyttäväni täysin erilaiselta. Joten tehtävä kehitti minäkäsitystä ja myös väittäisin että sillä olisi vaikutus myös moraaliin, sillä sinä olet vastuussa toisen ihmisen kuvasta.
Mielestäni tehtävä on mielenkiintoinen minäkehityksen kannalta ja se vastaa myös moniin nykyisiin OPSin tavoitteisiin.
